Ihan treenien aluksi otin muutamaan otteeseen kepit avoimesta kulmasta oikealta, Ursa valitsi hienosti oikean välin joka kerta. :D Ei tarvinnut tehdä ohjattuna, vaan osoittaa vain vastakädellä tokaan keppiin. Loistavaa! Sillä on jäänyt viimekerrasta jotain päähän. Pääosin otettiin vain ekaa väliä, mutta pariin otteeseen annoin sen myös mennä kepit loppuun asti.
OHJATTU TREENI 1
Tällä kertaa ohjattu treeni ei ollut niin hirmuisen kimurantti. Radalla oli puomi, jonka kontaktit otin juosten - menestyksellisesti, namit kontakteilla (alhaalla maassa) plus kädestä. Ainoa vaikeampi kohta oli 5-7 väli. Rataantutustumisvaiheessa koin, että luontevin tapa olisi ottaa siihen twisteri, kierrättää koira vasemman siivekkeen ympäri ja sen siihen treenasinkin. Tolleri Nenu oli meitä ennen ja katsoin heidän suoritustaan, Minna laittoi heidät tekemään valssintapaisen siihen väliin ja kierrättämään koiran siivekkeen oikealta puolelta niin, että ohjaaja tulee aidan ja keppien väliin. Muutin suunnitelmaa…
Periaatteessa tuo Nenunkin systeemi toimi, vaatii vain ohjaajalta enemmän jalkatyöskentelyä ja tarkkuutta, pidempään kuljetusta. Koira otetaan selkeästi oikealle puolelle (koira kulkee takana), aidan kohdalla valssataan koira aidan yli ja pidetään nenä tiukasti riman suuntaisesti, vartalo ei saa olla menossa kepeille, mielummin selkä sinne päin, vasta koiran ylitettyä riman käännytään kepeille. Vaati aika monta toistoa, että saatiin sujumaan, tässä on sen verran monta vaihetta ja monta muistettavaa juttua, ajoitusta ja pyörähdyksiä. Tässä oli sama epäloogisella puolella kuljetus mitä Aaltosen Mikko opetti Hupijassa välistävetona.
Twisteri on sinänsä jo iskostunut selkäytimeen sen verran, että sillä saatiin onnistumaan kerrasta. Tapa on meille varmempi, Ursa ei tiputa rimaa (vaikka rimavarma onkin, niin edellisessä tavassa taisi kerran tiputtaa riman, vaatii juuri oikeaa ajoitusta ja hallittuja liikkeitä ohjaajalta) ja minäkin tiedän mitä olen tekemässä. Olisi pitänyt luottaa itseensä ja intuitioon, eikä katsoa muita… Tiedänhän minä sen, mutta joskus se pakkaa unohtumaan. Minähän se parhaiten tiedän mikä meille sopii ja mikä minulta itseltäni parhaiten luonnistuu jalkojen menemättä solmuun. Jokatapauksessa se on aina rikkaus tehdä sama juttu useammalla tapaa.
Tietenkin radalla oli myös puomen alla putki, ekalla kertaa renkaalta mentiin puomelle ja tokalla kerralla putkeen. Rengas ja suorittamissuunta oli sen verran vinossa, että laskeutuessaan koiran nenän edessä oli putken vasemman puoleinen pää. Ekalla kertaa Ursa menikin sinne (yllättäen kyllä minut, puomihan on magneetti), vaati pientä vetoa, että Ursan sai keskelle. Pitää muistaa noissa kohti, koira vedetään tai työnnetään keskelle, vaatii tietenkin ajan hermolla olemista (kuten agility kaikissa kohti :) ).
Putkeen mennessä piti vastaavasti ottaa tiukasti jarrukättä mukaan ja raaaaauhallisin hallituin liikkein ja maltilla kääntää putkeen. Jotenkin pitää osata itsekin rauhoittua tuollaisissa kohti. Eteenpäin tohottamalla en ainakaan ollut saada Ursaa putkeen.
OHJAUSTREENI 2
Toisella kertaa oli sama rata, mutta eri suoritusjärjestys. Puomilta sain Ursan putkeen imuttamalla, en siis valssaillut sen edessä vaan näytin putkeen taaksepäin. Jostain syystä (= namit) Ursa jäi nuuskuttelemaan putkesta tullessa ja piti ottaa kohta uusiksi räväkämmin, että lähti renkaalle (vaikka rengas lemppari onkin).
Radan ansapaikka oli puomilta kepeille, oli tarkoituksella kuin kertausta viime kerrasta. Kun lähdin radalle hoksasin, että Minna oli laittanut tokan kepin kohdalle aidan siivekkeen ohjaamaan oikeaa suoritusta. Kepeille mennessä luotin siis aitaan - mutta se ei ollutkaan siinä!! Minna oli ottanut sen pois ja ohjasin Ursan suoraan kakkosväliin…. Huoh. Pitäisi olla tarkempi, VAIKKA se siiveke olisikin ohjurina. Otettiin siivekkeen kanssa ja ilman ja pari kertaa Minna palkkasi ekavälistä. Vastakkaisella kädellä ohjausta, mutta ei peruutten, vaan eteenpäin edeten, vastakkaisella kädellä vain näyttö. Vaatii kyllä paljon paljon toistoja tämä ohjaussuunta.
Koko treenien päätteeksi otin Ursan kanssa vielä muutaman kerran kepit niin, että lähdettiin kauempaa yhtämatkaa näytin käsi suorassa vastakkaisen käden koko kämmenellä kohti tokaa keppiä ja kannustin Ursaa irtoamaan. Nämä harjoitteet meni TOSI hienosti! :D Miten kaikki onnistuukin, kun päkertää itsekseen, eikä kukaan ole näkemässä. Kaipa ne on ne suorituspaineet, jotka jyllää muutoin. Löysin myös vähän auttavaa keinoa (jota täytyy kehitellä vielä) tuohon haukkumiseen, en antanut sille sanallista palautetta, vaan suhisin ja sen jälkeen kannustin edelleen. Varmasti oikea rytmi löytyy vielä, vähän suoritusvauhti hidastui, mutta ainakin sopraano oli pääosin hiljaa…
Joku ihmeellinen lapsus minulle tuli pituudelta putkeen mennessä. Jo rataantutustumisvaiheessa mietiskelin miten tämä rata nyt suoritettiinkaan, yritin takoa päähäni (Minna kun vielä ensiselostuksen jälkeen muuttikin suoritusjärjestystä), varmaan puoliksi siitä johtuen ja puoliksi ajattelemattomuuttani yritin kääntää Ursaa pituudelta suoraan putkeen. En siis valssannut, joka olisi ollut loogisinta vaan käännyin vain 360 astetta ympäri ja se siinä, olin mielessäni menossa enemmän puomille kuin putkeen. Omasta epäröinnistä johtuen meni sörsseliksi koko systeemi. Uusiksi valssilla onnistuen. Ihme ajatuksen juoksua välillä ohjaajalla...
ITSENÄINEN TREENI
Radan pätkä, jolla sai tehdä kaikkea kivaa. :) Juosta kovaa, irrota jne. Aitoja, putki ja keinu radalla, Ursa on kyllä keinuvarma, vaan vähänhän sitä kannattaa jarrutella, kun takana aitaa, putkea ja tullaan suoralta. Keinu tapahtuu meillä pysähtymällä (kaksi pintaa istuen). Ursa antaa sivusuuntaan irrota hyvin ja suorittaa kyllä keinun silti hienosti, tätä en nähnyt aiheelliseksi tahkota, vaan keskityttiin aidoilla leikkimiseen enempi.
Irtoamisharjoitusta alkuun, koira piti saada suorittaamaan päätyaita mahdollisimman itsenäisesti (samanlainen kaukainen aita oli muuten ohjatussa treenissäkin ja senkin Ursa kävi kannustuksella suorittamassa), täysin en voi pysähtyä tai muuttaa liikkeeni suuntaa, mutta ideahan olisi, että antaisi koiralle rohkeasti etumatkaa (ei siis jo lähtötilanteessa itse mene edelle - kuten tottumus monesti on) etenee itse myös samaan suuntaan kannustaen ja käskyttäen, muttei välttämättä juosten, tietoisesti jättäytyy jälkeen. Ursa kyllä hyvin haki aidan, mutta treenin paikkaa tässä on. Haluaisi iskostaa omaankin takaraivoon sen rohkeuden, että antaa koiran itse tehdä töitä.
Kolmen aidan sarjalla leikittiin myös sylikääntöjä, nämä kyllä takkuaa vähän, jotenkin kun oma liike pysähtyy sen verran, että Ursa jää kyselemään. Todennäköisesti teen sylin myös liian lähellä aitaa, saisin liikkeen varmasti säilymään paremmin, jos peruuttaisin kauemmas ja niinikään myös etenisin.
Valssailtiin myös niin, että koiran sai kääntymään ristiin tulosuuntaan. No problems. Samoin takaahyppyjä hallussa, koiran irtoaminen otettiin nyt haltuun eikä päästetty sitä hakemaan kaukaisempaa aitaa (tai putkea). Näissä ei ollut mitään ihmeellisyyksiä. Kokeiltiin hiljaaoloakin, suhisin, kun se äänteli. Jotain se vie varmaan vauhdista, mutta jotenkin tekee menosta hallitumpaa, kahtellaan miten saadaan tuota turhan kimitystä karsittua ja valjastettua se tekemiseen.
Otettiin ihan täysin vauhtilähtöjä, en paineistanut sitä pitkillä paikkaistumisilla, vaikka toisessa ohjaustereenissä pitikin päästä koiran edelle alussa ja jätin sen oikeassa suorituslinjassa kauemmas makuulle. Päivittäin täytyy ottaa työn alle paikkaistumiset taas.
Nuuskutus on ollut toinen Ursan onkkelma, kävin läpi tuota ja muistelin, ettei se Killerillä enää haistellut ja mietin metodeja, käveleskelin ja seisoskelin Ursan kanssa ja kielsin kun nenä meni maahan. Palautehetkinä joko laskeuduin itse Ursan tasolle rapsuttelemaan tai pyysin sen hyppäämään vasten rapsuteltavaksi (ehkä näissä tilanteissa voi sallia huonot tavat :) ), tuntui tykkäävän.
Kommentit