Kirjoitin piitkästi, aikaani uhraten, mutta painoin vahingossa "palaa tallentamatta" ja koko roska häipyi. Aargh! Kokeillaan uusiksi, pätkittäin.

Hellettä piti, mutta onneksi sen verran iltasella treenit (klo 19.00-20.risat), että kerkeää vähän viiletä, pari pilveäkin jopa ilmestyi.

Asenteella ei pitkälle pötkitä, jos alkuasetelma on väärä, eikä itse näe sitä mikä vedättää koiraa. Radalla (pyrin piirtämään ratapiirroksen, vaikka olenkin siinä äärimmäisen surkea) oli neljä aitaa, ennen yhdeksänkymmenen asteen kulmassa olevaa puomia takaisinpäin. Ensimmäistä kertaa radalle lähtiessä toisen esteen jälkeen herkkupuomi imutti. Edelleen toisellakin kerralla sama juttu, vaikka asettauduin radalla toisin, koiran ja puomin väliin. Minä siis tein edelleen virhettä, kun painelin omatoimisesti kohti kolmatta ja neljättä, jättäen koiran selän taakse. Palaveeraamisen jälkeen keskityin ottamaan Ursaa haltuun toisen, kolmannen ja toki neljännekin aidan jälkeen, edistymistä tuntui tapahtuvan.

Neljännen aidan jälkeen puomille, olin ajatellut niin, että pyöräytän koiran oikeanpuoleisen siivekkeen ympäri, jolloin suorituslinja olisi suora, mutta toisaalta en ottanut sitten sitä huomioon, että yhtälailla vauhti kasvaa ja Ursalle avautuu suurempi mahdollisuus hypätä kontaktin yli - näin se liki tekikin (tassut osui aivan kontaktin ylälaitamille - vahingossa kaiketi enemmän, kuin ajatuksella). Toisella kerralla otin vasemmanpuoleisen siivekkeen takaa, mutta lähdin itse kohti puomia suoraan, jolloin Ursalle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kun tulla kontaktille vinottain. (Enkö minä koskaan opi!?) Minä suoritin puomia, ei Ursa. Kolmas kerta toden sanoo ja siivekken kiertämisen jälkeen peruutin sen verran, koira hallussa, että Ursa sai suoran lähetymislinjan ja siltäosin paransi suoritusta.

Puomilta putkeen, putkelta aidalle ja aidalta putkeen meni joka kerralla loistavasti. Putken jälkeen takaisinpäin oli kepit. Ekalla kerralla en ottanut koiraa haltuun, joten Ursalle jäi taas mahdollisuus tulkita rataa haluamallaan tavalla ja puomi olisi kiinnostanut, oli kuitenkin sen verran etäällä, ettei suinpäin karannut, haukahti kylläkin pari kertaa sinne suuntaan. Kepeille lähtö oli vähän sähellystä, vaikka ihan hyvin menikin. Toisella kerralla palkkasin heti putkesta tultuaan ja ohjasin vähän kauempaa kepeille (minä vasemmalla). Huomattavasti paremmin meni.

Pitäisi muistaa, ettei kontaktit ole kesken radan se ainoa paikka missä saa nakkia, vaan välillä palkkaisi haltuunotettaessa tai jossain tiukassa käännöksessä, silloin kun näköpiirissä on jotain koiraa vedättävää.

Toinen rata tai radanpätkä oli tarkoitettu nimenomaan Aa treeniksi. Pätkällä oli kuitenkin myös kepit ja kaksi aitaa. Aa meni hyvin, Ursa ottaa alastullessa kontaktin hyvin istahtaen, täytyy vielä treenata, jotta pysähtyy myös vauhdista ja minun liikkuessa (Toisaalta jo helmikuussa, ensimmäisissä möllikisoissamme, kun pingoin koiran perässä, en millään kerinnyt alastulokontaktilla rinnalle, karjaisin "Odota!" ja siihen tipahti, vaikka liikuin ohikin - ehkä meillä on siis hyvästi toivoa.).

Pari muuta mieleen jäänyttä kohtaa radalla. Kepit otettiin niin, että minä olin vasemmalla. Hahmotin kuitenkin ITSE väärin, enkä ottanut huomioon, että Ursahan tulee ulos jo ennen viimeistä keppiä, eikä sen takaa kiertäen (tottakai!), joten yllätyksellä huomasin olevani liian edellä ja koira tulikin vasemmalla kädellä eikä oikealla, kuten olin asennoitunut. Tein ikäänkuin vahingossa, itsekään sitä tajuamatta mäkelät. Ursa kuitenkin ymmärsi ohjausta ihan oikeaoppisesti ja lähti Aalle (eikä putkeen, mikä olisi ollut vaarana), joka vaati minulta takaaleikkaamista, ylimääräinen silmukka siis minun tajuamattomuudestani johtuen, mutta onneksi koira tajuaa. :)

Aan jälkeen kaksi aitaa, joille Ursa lähti hyvin, "aita", "aita", "menemenemene", mutta haukahti pari kertaa (enhän minä sitä adrenaliinihöyryissäni kuullut, mutta Tuija huomioi), kun jäin jälkeen, vilkaisi myös mennessään taakseen. Itsevarmuus (?) ei kenties riitä irtoamiseen. Toisaalta jos en itse tee asioita täysillä, miksi koira teksi. Täytyy vaatia myös itseltään se sama, mitä vaatii tai haluaa koiraltaan.

Täysillä vain ja kaikkensa antaen (miksi se onkin niin vaikeaa....?). Agilityn hauska puolihan tietysti ON juuri se, että joutuu niin monipuolisesti ottamaan asioita huomioon, yrittäen tasapainoilla kaikki langat käsissään. Haastetta.