Nyt on meneillään treenitauko, syyskausi alkaa ensi viikolla, ensimmäiset treenit maanantaina sekä Lunalla, että Ursalla, tiistaina sitten vain Ursan kanssa. Paikkamme varmistuttua, tuli läheteltyä taas kouluttajille viestiä meistä ja tasostamme:

 

URSA

Ursa on pari vuotias suomenlapinkoiranarttu, jonka kanssa olemme treenanneet agilityä reilun vuoden ajan. Takana on muutamia kisastartteja, pari tulosta ja muutama hylky. Nollia ei kylläkään, paras sijoitus 4. Seuraavat kisat Kuopiossa 18.8 ja sitäseuraavat JATin omat kisat syyskuun alussa. Tavoitteena kisata noin kerran kuussa, jotta saamme kisakokemusta ja itsekin pääsisin jännityksestä, mikä väkisinkin tekee kisatilanteesta erilaisen koiralle suhteessa treeneihin.
 
Pääasia on että harrastaminen pysyy iloisena ja hauskana, tähän asti agility on ollut kivaa, en haluaisi sen muuttuvan pakkopullaksi kummallekaan. Ursa ei kestä toistoja, se turhautuu helposti, yleensä nimenomaan koiran suorituksista juuri ensimmäinen on se paras. Kaikesta huolimatta treenaamme ehdottomasti tavoitteellisesti, pyrkimyksenä kehittyä, sekä oppia ja hioa yhteistyötä. Ursa on hyvin käsissä, eikä haahua muiden koirakoiden luokse, vaan pysyttelee hyvin asiassa. Useimmiten Ursa tekee juuri sen mitä pyydänkin, ongelmia tuottaa lähinnä ohjaajan sähläys ja kyvyttömyys ohjata ensimmäistä agilitykoiraansa.
 
Varsinaisia, suurempia ongelmia meillä ei ole millään esteillä. Ylösmenokontaktit ovat välillä riskinä, mutta tässäkin olemme muun muassa tänä kesänäkin menneet eteenpäin. Keinu menee kontaktiesteistä maltillisimmin. Ongelma nimenomaan Aalla ja puomilla. Lisäksi Ursaa houkuttaa kontaktit ja se saattaa varastaa niille, jos en itse ohjaa ja ota koiraa haltuun. Kepit menee hyvin kummaltakin puolelta ohjattuna (kunhan ohjaaja kisoissakin luottaisi, että koira osaa), vaikeammatkin kulmat menee.
 
Osaamme valssit, mäkelät, takaaleikkaukset, vaikka kaikkiin tarvitsemme rutkasti varmuutta ja sitä kautta taas luottamusta ohjaajaankin, että koira osaa. Kyselylomakkeessa mainitut huiskaus, pakkovalssi, twisteri ja pitkä peruutus eivät termeinä sano minulle rehellisyyden nimissä mitään. Kenties olen näitä käyttänytkin, vaan tietämättä termeistä. Myöskään ohjattu pujotteluun meno ei sano mitään.
 
Suurin heikkoutemme lienee se, että harrastamisessamme näkyy oma kokemattomuuteni agilityohjaajana. Etenemisen este on enemmän ohjaaja kuin koira, vaikka koiran toistojen kestämättömyys tuo omat haasteensa treenaamiseen. Minä tarvitsisin toistoja oppiakseni ja hakeakseni oikeaa suoritusta, mutta koira ei sitä kestä. Olen viimeaikoina takonut päähäni ja psyykannut itselleni sitä, että käskyttäisin ajoissa, luottaisin koiraan ja pyrkisin sijoittumaan oikein radalle koiraan nähden. Minun on vaikea asettaa selkeitä tavoitteita tulevalle kaudelle, sillä en osaa sanoa, mikä on sujuva jatkumo tämänhetkiselle osaamisellemme. Jonkinoloisen tavoitteen olen asettanut, että onnistuisin haalimaan tälle syksylle ainakin sen esnimmäisen nollan...
 
 
Ja treeniryhmälle yhteisesti:
 
Susanna ja Ursa, tiimi, joka on treenannut JATin riveissä syksystä 2006. Kaksi vuotias suomenlapinkoira on ensimmäinen agility ohjattavani, joten siinä mielessä olemme kohtalaisen vihreitä. Tosin tälle syyskaudelle olen aloittelemassa agilitaamista myös Ursan viisivuotiaan emän kanssa, suuntana alkeiskurssi, saa nähdä miten tytärtään rauhallisempi emä syttyy lajiin.
 
Ursa on yhteistyökykyinen, vauhdikas koira, vaikkakin kompastuskiveksi voi muodostua se, ettei se kestä toistoja, joita ohjaaja oppiakseen tarvitsisi. Puutteita paikkaa se, että Ursa on kuuliainen ja hyvin hanskassa, sekä tekee mielellän kanssani töitä. Takanamme on muutama kisastartti, pari tulosta, vaikkakin nollat odottavat vielä tuloaan.
 
Treenaamisiin, nähdään kentällä!
 
 
 
LUNA
 
Luna on 5-vuotias suomenlapinkoiranarttu, rauhallinen ja varma, sopeutuva koira, jolla on todistettavasti toimintakykyä. Sen kanssa on pienestä pitäen touhuttu, kokeiltu tokoa ja pelastuskoirailua. Tällä hetkellä toimimme kaverikoiraryhmässä, kaverina vanhuksille sekä kehitysvammaisille lapsille, nuorille ja aikuisille. Ehkä mieleenpainuvimpia tekemisiä Lunan kanssa on kuitenkin ollut se, kun olemme päässeet kokeilemaan poropaimennusta, sitä mihin rotu on alunperin luotu. Muita toki luonnetesti, jossa luna "tuomittiin" hyvähermoiseksi, rauhalliseksi ja kovaksi, toimintakykyiseksi koiraksi, sekä kaksi pentuetta, joissa Luna on ollut emona. Luna on avoin, kiltti, vahvahermoinen rouvakoira, joka syttyy sille, minkä kokee itselleen mielekkääksi, mutta joka lyö myös liinat kiinni, jos sitä ei kiinnosta. 
 
Joskus, Lunan ollessa noin parin vuoden, olemme kokeilleet agilityakin tai ennemminkin agilityesteitä. Asuimme pienellä paikkakunnalla Pohjois-Pohjanmaalla, jonne oli viritetty jonkinlaiset esteet (koko karderobia ei kylläkään ollut), mutta minkään näköistä ohjattua toimintaa ei ollut. Jonkun kerran käytiin Lunan kanssa "pitämässä hauskaa" - kokemattomana agilityihmisenä en itsekseni saanut kyllä paljoaa irti - kuin kipinän tulevaisuuteen hautumaan.
 
Olen nyt reilun vuoden treenannut agilityä Lunan parivuotiaan tyttären kanssa. Tämän myötä on ruvennut kiinnostamaan sekin, miten emo toimisi samassa harrastuksessa - luonteeltaan nämä, tytär ja emo, ovat kuitenkin hyvin erilaisia. Tyttäressä on huomattavasti enemmän virtaa ja tarmoa - näin on ollut aina. Jokatapauksessa erityisen kiinnostavaa seurata, onko Lunasta agilityyn.