Ensimmäinen, selkeästi mieleen piirtyvä asia oli se, miten hienosti Ursa haki kepeille - tai miten hienosti itse käskytin. :D Tulokulma oli simppeli ja tavanomainen, aidalta suoraan kepeille, koira vasemmalla. Sanoin Ursalle "kepit" jo siinä vaiheessa kun se oli aidan päällä hyppäämässä - maahanlaskeutessaan sillä oli selkeä visio siitä, mitä lähteä hakemaan ja kaikkina kolmena otteena sama juttu. Ei minkäännäköistä hapuilua tai törmäyskurssia lähdössä, ei tarvinnut edes tilanteen rauhoittamista. Huippua! :D Nämä on niitä voiton hetkiä, jäi hyvä mieli koko treeneistä ihan vain tämänkin takia. Olen Ursaan ja ennenkaikkea itseenikin äärimmäisen tyytyväinen. Vihdoin on takoutunut kalloon, että käskyttää ajoissa. Mahtavaa!

Toinen voiton hetki oli se, kun Tuija sanoi, ettei ole epäilystäkään, etteikö pärjättäisi kisoissa. Eikä myöskään ole epäilystä, etteikö Ursa olisi hanskassa. Olin ihan pikkiriikkisen polleana. :D

Rata oli Räsäsen Minnan (Minnan, joka itse sähelsi Jarren kanssa samalla radalla, tehden virheitä siinä missä me muutkin), jokin kolmosluokan rata, josta puuttui ensimmäinen aita ja lopusta muutamat esteet. Meidän pätkällä yhteensä 13 estettä. (Täytyy yrittää kaivella sitä ratapiirrosta netistä, jos osuisi silmään.) Yksi varsinainen virhe minun ohjauksessani. Aan alla oli putki, samalta esteeltä noustiin ensin Aalle ja toisella kerralla piti mennä putkeen. Ensimmäisellä kerralla en konkreettisesti ohannut ja Ursa meni Aalle (saahan sieltä aina namia!), toisella kerralla sain kääntymään putkeen, mutta meno ei ollut sujuvaa tai harkittua, kolmannella kerralla sain haltuunoton ja vekin jälkeen kääntymään putkelle. Ohjauslinjat on tärkeitä... Muuten koira tulkitsee itse.

Hienosti otti kontaktit ja oli hallussa, teki hyvin töitä. Ensimmäisellä kerralla otettiin aidan jälkeen takaahyppy aidoille valssilla, toisella kerralla uskaltauduin leikkaamaan takaa ja sekin onnistui - vähän kyllä itse haparoin, mutta hienosti meni.

Ursalla oli intoa, viileä keli ja loppua kohden rupesi ihan kunnolla satamaankin. Minulla oli intoa ja treenit tuotti silkkaa iloa.

Tuijan vinkki Mikkelin kisoihin reilun viikon päästä, etten ottaisi Ursan kanssa lämmittelyesteitä. Ehkä pari jotain pikkujuttua, mutta niin, että se maksimaalinen into olisi säilytetty varsinaiselle radalle. Meillä näkyyselkeästi se, että Ursa on parhaimmillaan ekassa treenissä, hiomisissa aina hidastuu.

Itsenäisinä esteinä oli pituus ja muuri. Treenasin paikalla istumista, lähdön malttamista (Ursa kärkkyy) ja kummaltakin puolelta mentiin kertaalleen pituus ja muuri pötköön. Siinä se, turha tahkota, kun ei ole robleemeja.

Hieno Ursa! Hieno minä! :D