Eiliset treenit eivät olleet ehkä onnistumisten riemuvoitto, mutta oivalluksia ja oppia onnistui kyllä ammentamaan. Tämän hetkistä treeniryhmäämme, möllejä, vetää Tuija Kortelainen, joka antaa hyvin palautetta ja ohjeistusta paremmista suoritustavoista tai ilmiselvistä virheistä. Ursahan meni eilen loistavasti, havaiten miten hyvää lihapullapalkkio onkaan, vaan ohjaajankutale jätti kerran toisensa jälkeen koiransa "oman onnensa nojaan", selkänsä taakse, antaen koiralle mahdollisuuden tulkita rataa juuri haluamallaan tavalla ja Ursa - ahneena koiranahan tulkitsee… Tulkitsee A-esteen laskevalla osuudella olevaa namikippoa ja toisaalta myös itse Aata, on se vetävämpi este, mitä oikeasti radalla seuraava este, pituus.

Iloinen olen siitä, että mitään esteongelmia meillä ei tällä hetkellä ole, suoritukset kullakin onnistuu ihan nappiin. Rengas on kenties varmin esteemme. Vielä viime jouluna Ursa tiputti järestään palikat muurin päältä, vaan ei enää. Eilisellä radalla oli muuri, jonka halusin ottaa yksittäisenä ennen radalle lähtöä, vaan eipä se mitään ongelmia tuottanut. Viime syksynä pituus oli jonkinasteinen ongelma, kunnes saimme vauhtia namikipolla, nykyään hypyllä löytyy jo lennon pituus. Jokatapauksessa, vaikka ongelmat ovat menneitä, sitä silti huomaa jotenkin varmistelevansa juuri näitä "ongelmakohtia". Kepeille Ursa on löytänyt vauhdin ja rytmin viimeisen parin kolmen kuukauden sisään. Ohjaajakin huomaa, miten hauskaa kummallakin on lähteä kepeille, Ursa hakee ekan välin hyvin (ohjaajan pitää vain muistaa rauhoittaa tilanteeseen aavistus malttia ennen suoritusta), eikä lopeta kesken. Tämäkin tosin on kaksipiippuinen juttu ja sitä huomaa omien tekojensa merkityksen. Ursaa pitää muistaa kannustaa eteenpäin, muutan homma lopahtaa ja Ursa olettaa tekevänsä väärin. Peiliin voipi katsoa, sitä kuitenkin teen, etten juuri kieltosanoja käytä (paitsi karjaistu ODOTA!, jos painelee väärälle esteelle), kepeilläkin, jos koira lähtee väärin, ohittaa välin, lopettaa kesken tms. en yleensä sano mitään, vaan keskeytän toiminnan ja aloitan alusta. Kepeillä pystyn ottaa jo välimatkaa koiraan, joko jättäytyä vähän taakse, mennä vähän edelle tai etääntyä sivusuunnassa, Ursa osaa kepit hyvin myös lähettämällä ja vääriä suorituspuolia meillä ei ole. ;) Oikea ja vasen ovat kulkeneet ihan alusta asti kumpikin mukana. Koira vasemmalla menee aavistuksen nopeammin, mitä jos koira on oikella, mutta sanottavia eroja ei ole. Pitäisi vain luottaa tähän kisoissakin…

Eilinen treeni sisälsi noin ykkösluokkaa vastaavan radanpätkän: aita, aita, putkeen, rengas, aita, pituuuus, muuuri, Aaa, aita, kepit, putkeen, aiiiitaa (okseri). Toisena treeninä oli kulmien kierrätystä aidoilla, sekä siihen liittyen pöytä. Erilaisia tapoja ohjata kulmat, treeni oli itseohjautuva, osittain huomaan oman heikkouteni näissä, sitä ei vain keksi kaikkia suoritustapoja (kuinka voisikaan, kun on niin vihreä vielä agilityn saralla). Lähinnä treenasin takaa leikaten, se on kuitenkin meille ollut ja on se varsinainen kompastuskivi. Valssia ja kuljetusta. Omaehtoisista treeneistä en koskaan saa ihan niin paljoa irti, mitä ohjatuista harjoituksista, vaan kaipa näistä jonkun hyödyn saa…

Varsinainen treeni oli kohtuu kimurantti, ei muuten, mutta oli paljon tiukkoja kääntöjä ja pitkiä välimatkoja seuraavalle esteelle, jotta omat heikkouteni korostuivat. Saisi toistaa ja sisäistää itsekseen mantrat: "Älä jätä koiraa. Älä unohda koiraa." ja "Käskyt ajoissa. Käskyt heti." Sitä unohtuu kuljettamaan koiraa, eikä anna sille edes mahdollisuutta irrota (vaikka Ursa osaa todistettavasti irrotakin), HETI jo edellistä estettä suorittaessa estekäsky seuraavalle. Ongelmakohdat korostui nimenomaan renkaan ja aidan takaa kierrättämisen jälkeen pituus ja muuri suoralla, sekä keppien jälkeen putkeen lähetyksessä. Keppien ja putken väli oli kohtuu pitkä, joten jo heti viimeisellä keppivälillä olisi voinut antaa koiran lukita putken ja käskyttää sitä eteen, ihan turhaan vein koiran perille asti ja sanoin "Putkeen!" suurinpiirtein vasta sen suulla. Aargh! (Sama juttu, mikä itseä ärsyttää suunnattomasti liikenteessä se, että vilkkua käytetään vasta sitten, kun ollaan jo kääntymässä, silloin kun on jo hiljennetty vauhtia ja ratti on käännetty, silloin kun kaikille kanssaliikkujille on jo itsestäänselvää, minne ratinkääntäjä on menossa, vilkutetaan vasta sitten kun on jo myöhäistä ja se ei enää varoita ketään käntymisestä.) Täytyy viritellä, jotta ajoissa oppii "varoittamaan" Ursaa seuraavasta esteestä ja radan aikeista…

Luotan liikaa siihen, että "Kyllä se Ursa sieltä tulee." ja eilenkin jätin sen tiukoissa käännöksissä yksin. Täytyy takoa päähän se, että pitää jatkuvasti nähdä koira ja se, ettei minulla ole mikään kiire, monesti pingon ihan liian nopeasti tilanteisiin, enkä jätä Ursalle tilaa suorittaa, lähdössä otan liikaa etumatkaa ja väistämättä edessä on joko törmäyskurssi tai vauhdin hiipuminen, joka pysäyttää myös koiran. Selkeää ohjausta koira kokoajan huomioon ottaen, sekä käskyt ajoissa, niin hyvin menee. Nämä kaikki ovat agilityn ihanuuksia, vaikkakin myös sen vaikeuksia ja mielenkiintoisuuksia, niitä mitkä koukuttaa jatkamaan.

Ursa on jokatapauksessa palkitseva koira, jolla on into tehdä ja oppia. Ursa on rohkea ja hoksaavainen, joten suurempia kompastuskiviä emme ole kohdanneet. Traumoja mikään este ei ole aiheuttanut, eikä minnekään ole ollut vaikea kavuta, kiikkua tai loikkia. Lisäksi sillä on hyväksi havaittu yllytyshulluus, metsässä sen saa kiipeämään vaikka lähes pystysuoraa sileää kivenpintaa reilut kaksi metriä ylöspäin, sisulla tassut sutien se kiipeää - kivikahjo koirani.

Oppia saa kyllä joka kerta lisää, huomaa tyytyväisyytensä koiraan ja tyytymättömyytensä itseensä. ;) Toisaalta silloin saapi itseään taputella olkapäälle, kun saa onnistumisia omasta toiminnastaan, tiimissähän agilityradalla töitä tehdään.

Tuleva viikonloppu olisi sitten taas kisaviikonloppu. Sunnuntaina kolme starttia (saa nähdä onko liikaa yhdelle päivälle…), kaksi agirataa ja yksi hyppyrata, tuomarina Jarmo Jämsä, jonka radoista olen lukenut, että ovat aika nopeita, vaudikkaita ja ihanneajat ovat tiukkoja. Saapi nähdä…

Erikoistarkkailuun oma sijoittumiseni radalla ja lähdössä, se, että annan koiralle tilaa ja otan myös ohjauskuvioille tilaa, en jätä sitä selän taakse tai muutenkaan oleta mitään ja muistan antaa käskyt ajoissa (paljon muistettavaa ja paljon paikkoja, joissa mennä vikaan). Lisäksi maltin vaatiminen kontakteilla ja kannustus kepeillä, kunnon pitkät käskyt pituudella ja muurilla, sekä selkeät näytöt. Kaksi tärkeintä: oman kroppani antamat väärät käskyt ja niiden välttäminen sekä seuraavalle esteelle käskytys ajoissa - ja ei kun radalle. ;)

 

Treeneissä oli myös kamera mukana.

siperianhusky ANSA (Wintry Tuhkimo)

 

bordercollie JARRE