Mikkelissä viime lauantaina agikisat, jossa samalla ratkaistiin tämän vuoden lappalaiskoirien rotumestarit.

Meille ei ainakaan kunnia napsahtanut, päinvastoin taisimme olla jumbosijoilla. ;) Tuloksena kaksi hylkyä (niinpä tietenkin). Tuomarina Hannele Lummeranta, jonka radat olivat kivoja ja kohtalaisen suoraviivaisia ja helppoja, mutta joiden silmiinpistävimpänä ominaisuutena oli erittäin pitkät esteiden välit. Kun treeneissä väli lienee viiden metrin luokkaa, kisaradoilla välit olivat varmastikin kahdeksaa metriä.

Kova pinkominen hyppysuorilla ohjaamaan. Ensimmäinen rata meni kaikkiaan hienosti, iloisesti ja vauhdikkaasti. Meillä oli KIVAA. :D Omasta ohjausvirheestä johtuen ohitti esteen ja korjausyrittäessäni hyppäsi väärään suuntaan. Onnistumisia hallittavuus ja iloinen meininki. Itse saan sitten virhepisteitä kyvyttömyydestäni ohjata oikein ja sijoittumisestani jälleen radalla. Ehkä minäkin opin vielä.

Toinen rata oli hyppyrata, jonka vaikein kohta oli alussa ja joka hylkääntyi heti ensimmäisellä esteellä. :( Ursa ei yrityksestä huolimatta jäänyt istumaan ja odottamaan lähtökäskyä vaan toistuvasti kääntäessäni selän se hiipi perään. Lopulta päätin, että lähdetään yhdessä vauhdista, mutta Ursa ohitti esteen, korjatessani hyppäsi väärään suuntaan (tietenkin...). Sähläykseksi meni alun aitakiemurat, kulmat, takahypyt ja takaaleikkaukset. Fiasko alkuun. Lisäksi takana oli pitkä päivä (starttien väli 5-6 tuntia), metsälenkki, lisäksi iltapäivä äityi painostavaksi, ukostavaksi helteeksi auringonpilkahduksineen, pohjalla vielä se, että lähdimme radalle kolmantena. Mitäpä muuta voi tuosta tulla kuin farssi, vaan kokemustahan tuosta taas tuli. Pikkuisen kieltämättä ärsytti. Ursa oli haluton tekemään mitään ja aavistuksen puusta tai kärryiltä tipahtaneen oloinen.

Järjestävä seura oli KooKoo-99 ja heidän esteensä vihreät. Siivekkeiden pystypuut keltaiset, muuten vihreää. Mitään hyppyongelmaa meillä ei ole alla, vaan Ursalla oli aivan selkeitä hahmottamisvaikeuksia. Nurmikentällä lämmittelyesteillä havaitsi vielä huonommin, mitä hiekkakentällä. Tarjosi hyppien siivekkeiden yli... Kelta-punaisiin tottuneena oli aivan eri tuntuma. Kieltämättä itsellekin oli vaikea hahmottaa aina esteitä, vaan mitä se on koiralle, jonka näkö ja värien havaitseminen on tiedetysti ihmistä heikompaa (vaikka liikkeen koira tai muu eläin kaiketi havaitsee ihmistä paremmin). 

Dorka ohjaaja vielä unohti kisakirjansa, havaiten unohtamisensa vasta n. 45km päässä Mikkelistä....