HUVILLA

Lauantaina 24.11. oli Hupijan toinen treeniviikonloppu, joskin nyt vain yksi päiväinen. Vetäjänä Tarja Ihalainen.

Hyviä vinkkejä tuli kiletämättä taas, välillä taisi taas ne kaksi vasenta jalkaa vilahtaa, mutta onneksi pääosin oli onnistumisen elämyksiäkin. Yleisenä kommenttina Ursan vauhti-intoon ja sen ylläpitämiseen on yksinkertaisesti oma reippauteni, iloisuuteni ja ronski liikkuminen sekä rivakat käskyt. Kieltämättä josks, varsinkin kun pitää kovasti miettiä mitä liikkeitä itse pitää suorittaa, unohtuu vauhdin ylläpitäminen ja innokkuus.

1-4 vasenta puolta kuljettamalla, lähellä siivekkeitä, vitosen vasenta siivekettä kohti ja reipas pyörähdys, ohjaajan matka jatkuu koiran ollessa aidan toisella puolella, jo ennen ponnistamista. Tässä oli ensimmäisen palkan paikka.

Ripeästi putkeen ja vipinää kinttuihin, jotta kerkeää ohjata pujotteluun, ensimmäinen väli ihan suoraan putken suuta vastapäätä. Keppien jälkeen palkka. Ne meni oikein hienosti.

Seuraava pätkä olikin se kenties kaikkein vaikein kohta, jota säädettiin vähän turhan paljon (onneksi Ursa kestää jo toistojakin). Tarja oli jo lähes paukauttamassa minua riman pätkällä... Tässä ne kaksi vasenta vilahti. Kuljetus ja haltuunotto on minulle kaiketi vaikeaa. Kepeiltä piti palata niin pitkästi aidalle ja saada koira vielä ennen hyppysuoraa oikeaan kulmaan, jotta seuraavat onnistuisi. Helpommin sujui, kun koira odotteli aidan takana, ei tarvittu tuota kuljetuskohtaa. Väkisin Ursa ajautui 9. aidan väärälle puolelle. Saatiin onneksi onnistumaankin, kun koiran sai haltuun (katsekontakti ennen ponnistusta) ja oma linja pysyi tarpeeksi lähellä putkea koiralle tilaa antaen ja rintamasuunnan oikeana säilyttäen, onnistui kolmen aidan suora kuin itsestään. 9. aidan onnistuttua, 10. onnistuminen meni samaan syssyyn.

Olin epävarmana itse, josko kympin jälkeen Ursa menisi putkeen, kun oli niin houkuttava Aa tyrkyllä, mutta yllättävän hyvin meni. Ei pyrkinyt muuta kuin putkeen. Peruutuksella en saanut ohjauksesta sujuvaa, puolivalssi toimi tähän. Pätkä jatkui toiseen putkeen ja siitä kepeille. Ohjasin koiran oikealla ja leikkasin takaa  niin, että kepeillä olin koiran vasemmalla puolella. Nämä Ursa haki ihan itse (ei ohjattuna), joten tämän päivän kepit meni "putkeen". Palkka keppien lopussa.

Seuraava pätkä oli radan toiseksi vaikein meille, mutta samalla ihan jännä ja kiintoisa. Ursan piti irrota pimeään putkeen, kauempaan päähän. Eka kerralla olisi pyrkinyt aidalle (nro 9.), omasta ohjauksesta tietenkin johtui. Kun oma linja oikea, läheltä siivekettä, linja oikein putken kauempaan päähän, vasemman käden ohjaus vaihtuu voimakkaasti oikeaan ja koko oma kroppa imaisee koiran putkeen. Tämä onnistui hyvin, tosin treenatahan tällaista täytyy, että koira oikeasti tajuaa irrota. Tässä vaiheessa ainakin tuli itselle ihan tavaton kiire, kun piti ohjauksen ja koiran putkeen menon varmistamisen jälkeen juosta täysiä mäkelöillä ottamaan putken suulta vastaan. Huh huh. Kuitenkin tuntui kerta kerralta irtoavan paremmin niin, ettei tarvinnut niin kauas itse edetä ohjauksessa. Kerkesi paremmin ottaa vastaan.

Viimeinen pätkä alkoi aidan kautta putkeen, muurille ja pari aitaa. Onnistui kerralta, joten emme jääneet hinkkaamaan, ei toivoakaan, että olisin kerinnyt muurin jälkeen valssata, kuten tavoitteisiin olisi kuulunut, mutta onnistui aidat tiukalla ohjauksella ja rintamasuunnan oikaisuillakin.

Päälimmäisenä mielessä se, että pitää menon iloisena ja ripeänä, käskyt ronskeina ja napakoina, pitäisi aina vain osata olla varma siitä mitä on tekemässä ja ennenkaikkea, jos radalla tulee virhe, niin koira ei saa tietää siitä. Kehutaan aina ja kannustetaan, jotta into ja yritys säilyy. Pietään kivaa!

Kyydillämme edes takaisin tuli tuoreet jattilaiset Vuokko ja borcol Sigma. Olivat enempi vielä orientoituneita tokoon (nelivuotias Sigu yhtä EVL ykköstä vaille TVA) ja hyvästi sai taas potkua itsekin yrittämään tokopuolella, vaikka eipä sitä suuria tavoitteita ole, vaan eipä tiedä miten vielä voi innostua. Mukava tutustua uusiin seuralaisiin. Koiratkin tuli ihan ok juttuun, alkuun Lunan ja Ursan piti Sigmaa vähän höykyttää, lähinnä kahta puolta juosta haukkuen perässä. Sigma oli onneksi diplomaatti, eikä juuri ottanut kantaa. Kaksi on kuitenkin selvästi jo lauma, yksin toisen kanssa kumppanuus vieraiden koirien kanssa on huomattavasti sujuvampaa. Lopuksi metsään änkesi valtava joukko vapaita sieluja, kun meidän ryhmän treenit loppui. Pari nahkacollieta, japsi ja tervuuros plus meikäläiset ja Sigma (yht. 7), pikkukaaosta, kyllä näistä minun hurttalaisista sentään eniten ääntä lähtee...